Rakas Päiväkirjani,

Ensimmäinen viikko meni liian hyvin, kai. Sen jälkeen on ollut selvästi hankalampaa aluksi henkisesti ja sitten myös fyysisesti. Viime viikon aikana väsyin koko ajan enemmän ja enemmän. Useampana päivänä jäin kotiin pitämään etäpäivää, vaikka olin ajatellut mennä konttorille. Aamuisin väsytti ja oli pakko ottaa aamiaisen päälle nokkaunia. jotka joskus venyivät parin tunnin mittaisiksi. Ruokahalu oli hyvin vaihtelevaa, kun päivällä ei välittänyt syödä ja illalla sitten piti herkutella jäätelöllä ja makeisilla. Monena iltana valvoin liian myöhään ja öisin näin painajaisia.

Viikon liikuntahetket sain kuitenkin onnistumaan. Tiistaina golftoimikunnan kokous venyi niin myöhään, että siirsin lenkin keskiviikolle. Silloin kävin puolen tunnin juoksulenkillä, mikä tuntui taas mahtavalta. Vaikka vauhti oli edelleen sykkeeseen nähden erittäin hidasta, jaksoin kuitenkin juosta yhtä mittaisesti sen 30 minuuttia eikä se tuntunut pahalta. Torstaina, linnan juhlien sijaan, vedin 70 minuutin sauvakävelyn hyvällä tempolla ja sopivalla sykkeellä. Lämpötila oli vain 2-3 astetta pakkasen puolella, joten laitoin Icebugin nastakengät jalkaan. Ei siellä oikeastaan liukasta ollut, mutta onhan se hyvä varmistus ja askel pysyy vähän rennompana. Lauantaina oli taas juoksulenkin vuoro. Vielä en uskalla juosta pitempään kuin 30 minuuttia, mutta onhan sitä jo siinä. Nyt kyyti oli vähän parempaa ja paras 4 kilometristä meni 6.40 -vauhtia. Eihän se kummoista ole, mutta eipä ole vielä montaa kilometriäkään kasassa tällä erää. Parasta oli, että juoksu maistui eikä jaloissa tuntunut mitään vaivoja.

Mutta jostain syystä liikunnan mukavuus ei riittänytkään tuomaan hyvää fiilistä ja tarmoa. Työnteko alkoi tuntua taas hyvin raskaalta. Aikaisemmin olin ollut innostunut tämän hetkisestä projektista ja oikein hyvällä mielellä. Mutta, kun kävi selville, ettei minua ilmeisesti harkitakaan hankkeen projektipäälliköksi, innostus on vähän kerrassaan laimentunut. Samalla pieni toivottomuus on hiipinyt mieleen, kun varmaankin pitää palata samoihin numerohommiin kuin aiemmin tänä vuonna. Ne eivät oikeasti kiinnosta lainkaan. Ehkä saan muutamaksi viikoksi toisen projektin, mutta sen jälkeen ei näytä hyvältä.

Mielialani on siis laskenut aika voimakkaasti ja saanut masennuksen piirteitä, vaikka vielä se ei ole mennyt sairauden puolelle, mielestäni. En kuitenkaan saanut kirjoitettua tänne, mikä osaltaan harmitti ja masensi. Ajattelin useasti kirjoittavani ja muotoilin tekstiä mielessäni päivän aikana, mutta illalla en sitten jaksanutkaan aloittaa. Parin vuoden takaiseen sairauden tilaan verrattuna tilanne on parempi, sillä en ole, ainakaan vielä, alkanut pelätä ja varoa sosiaalisia tilanteita tai vähätellyt tekemisiäni.

Sunnuntaina tunsin oloni vieläkin väsyneemmäksi ja vähän huonovointiseksi. Arvelin, että olin harjoitellut liikaa, vaikka olinkin mielestäni ollut varovainen. Jätin suunnittelemani sauvakävelylenkin varmuuden vuoksi väliin. Maanantaina heräsin vielä huonovointisempana ja todella väsyneenä, vaikka yöunet olivat olleet normaalit. Aamupäivän aikana huomasin, että flunssa oli päällä. Joka paikkaa särki ja olo oli hyvin raskas. Päätin, että en voi lähteä työmatkalleni Baijeriin, missä minun piti olla koko viikko. Peruutin lennot, hotellin ja kokoukset ja painuin takaisin pehkuihin. Kaksi vuorokautta meni oikeastaan nukkuessa ja parin elokuvan ääressä nuokkuessa. Tänään keskiviikkona olen voinut hieman paremmin ja olen pysynyt pystyssä jo enemmän. Mutta töihin en ole tarttunut. Liikuntaakaan ei voi vielä muutamaan päivään aloittaa.

Tämä sairastelu on myös mietityttänyt minua. Vaikka olo onkin ollut sairas ja särkyinen, minulla ei kuitenkaan ole yskää, kurkkukipua tai nuhaa. Tämän kaltaisia flunssia minulla oli aika usein pari - kolme vuotta sitten masennuksen aikana. Lääkärit ja terapeutti sanoivat, että elimistö saattaa reagoida masennukseen fyysisestikin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että eihän se näin nopeasti voi iskeä. Toissa viikolla voin hienosti. Olen myös ottanut lääkkeeni ihan normaalisti. Vaikka en olekaan enää ihan innostunut töistä, en myöskään ole vajonnut mihinkään tekemättömyyden tilaankaan, missä olin aika syvällä ennen sairautta. En myöskään ole pelannut sen jälkeen kun aloitin päiväkirjan, paitsi yhden Sudokun tänä iltana. Toisaalta, kotona olemme vaimon kanssa jonkinlaisessa välitilassa nyt, kun olemme jäämässä kahden lähivuosina eikä meillä ole ollut välillämme mitään lämpöä useaan vuoteen. Ehkä se on osaltaan alkanut painaa läpi, vaikka se ei ole muuttunut mitenkään pahemmaksi viime aikoina. Mutta siitä täytyy kirjoittaa erikseen ja toisessa muodossa.Nyt kello on jo liikaa ja pitää mennä nukkumaan.

Jatkuu ...

Rakas Päiväkirjani,

En ole unohtanut Sinua eikä se enää onnistuisikaan. Kotona on vaan hieman vaikeampaa löytää omaa aikaa kirjoittelua varten kuin hotellihuoneessa riutuessa. Mielessäni olen aika usein kirjoittanut Sinulle, joten yhteytemme toimii edelleen niinkin. Baijerin reissu päättyi siis tältä erää torstai-iltana, vaikka kotona olinkin vasta puoliyön jälkeen eli perjantain puolella. Märkä lumisade alkoi jo Baijerissa, mutta Seutulassa olikin ihan oikea talvi, hienoa. Vuodenaikojen vaihtelut tuovat vaihtelua elämään ja rytmittävät vuoden sopivasti. Luonnossa on omat hienot erityispiirteensä jokaisena vuodenaikana. Hienoa, että viime vuosina olemme täällä etelässäkin voineet nauttia lumesta ja oikeasta talvesta. Puhdas lumi ja lenkkareiden alla narskuva pakkanen tuovat jostain syystä mieleen kuvia lapsuuden parhaista ajoista. Takkatulen loimotus tuntuu vieläkin paremmalta, kun ensin on ollut ulkona hommissa tai lenkillä.

Perjantai oli varsin tavallinen työpäivä konttorilla kohokohtanaan jokaiseen perjantaiaamuun kuuluvat pullakahvit osastolla. Nämä epäviralliset kokoontumiset ovat oikeastaan tärkeämpiä kuin kokoukset. Minä uskon, että työnteko sujuu paljon paremmin tuttujen ihmisten muodostamissa ryhmissä kuin vieraina pysyttelevien muka asiaihmisten kanssa. Olen havainnut, että kulttuurien väliset erot näkyvät aika selvästi työpaikkojen henkilösuhteisiin suhtautumisessa. Omissa kokemuksissani ääripäinä ovat etelä-Amerikkalaiset ja saksalaiset. Latinojen kanssa on melkein pakko kertoa heti itsestään ja perheestään sekä kysellä vastaavia asioita työkaverin elämästä. Lisäksi nämä asiat pitää muistaa seuraavalla kerralla ja päivittää kuulumiset. Vasta tämän jälkeen on syntynyt luottamuksellinen suhde, jonka avulla työnteko sujuu. Useimpien saksalaisten kanssa kestää yleensä aika kauan ennen kuin he vapautuvat kertomaan henkilökohtaisia asioitaan. Heille työsuhteet ovat lähtökohtaisesti erittäin asiakeskeisiä ja muiden aisioiden käsittely tuntuu heistä usein epämukavalta. Tämä on toki rankkaa yleistystä, mutta useammat havaintoni ovat tukeneet näitä linjoja.

Viikonloppu on ollut aika mukava. Aamuisin on nukuttanut aika pitkään. Viikonloppuaamut ovat parhaimmillaan silloin, kun ei ole kiire mihinkään, vaan voi nousta ylös vasta, kun oikeasti tuntuu siltä. Aamutoimiin menee sitten ehkä parikin tuntiakahvia kitatessa ja digihesaria selaillessa. Lopetimme kuukausi sitten paperihesarin ja siirryimme kokonaan digiversioon. Vaimossa ja minussa asuu kummassakin pieni viherpiipertäjä, joka on minussa vähän isompi ja enemmän pinnalla. Paikallislehden lopetimme jo useampi vuosi sitten, aivan muista syistä tosin, ja nyt siis hesarin. Jätepaperin määrää kasvattavat enää ilmaisjakelulehdet ja mainokset, joten kohta varmaan palautamme mainoskieltolapun postilaatikkoon. Markkinointia opiskeleva tyttäremme valitteli, hyväntahtoisesti tosin, mainoskielteisyyttäni, mikä lopullisesti ratkaisi hesarin paperiversion kohtalon talossamme. Uskon kyllä, että mainosalalla tulee riittämään töitä hänellekin, jos hän ei mitään parempaa keksi aikanaan.

Lauantaipäivä menikin sitten raukeana lepäillessä ja pikkuasioita toimittaessa. Hiihtokisoja piti myös katsella ja ihmetellä suomalaisten vaisuutta ja norjalaisten ylivoimaa. Mutta eipä moisesta enää välitä kamalasti mäkättää. Huippu- ja penkkiurheilulla ei enää ole elämässäni sellaista sijaa kuin nuorena. Kaikki ovat nykyään ammattiurheilijoita eli showtaiteilijoita, joiden menestys tai menestymättömyys ei varsinaisesti kiinnosta, enää, kovin paljoa. Meidän normaali-ihmisten kannalta olisi tärkeää, että julkinen rahoitus ohjattaisiin kokonaan tukemaan suurten joukkojen terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa. Ammattiurheilu saa rahansa muista lähteistä.

Illalla sain repäistyä itseni ylös nojatuolista ulkoilemaan. Kymmenen asteen pakkassäässä oli hienoa vetää vajaan tunnin sauvakävelylenkki. Seudullamme on hyvät olosuhteet lenkkeilyyn, sillä hyvin ylläpidettyjä ja valaistuja pyöräteitä riittää joka puolella ja niitä yhdistelemällä voi muodostaa vaihtelevia ja eri pituisia lenkkejä ilman kyllästymisen vaaraa. Sauvakävely on tällä hetkellä erittäin sopiva liikuntamuoto minulle. Liikapaino estää pitemmät juoksulenkit, koska pitää varoa loukkaantumisia ja kipeytymiä. Sykekin nousee juostessa nyt sen verran korkealle, että pidemmillä lenkeillä on pakko edetä muuten. Sauvakävelyllä saan syketason pysymään sopivana ja pystyn venyttämään suorituksen jo näin uudelleen aloitellessa toiselle tunnille. Jossain vaiheessa painon pitäisi alkaa laskea, jos syöminen pysyy edes jokseenkin tolkullisena. Lenkin jälkeen siirryin nautiskelemaan omaan tuttuun saunaan. Siellä saa olla rauhassa, sillä vaimo ja aikuinen poika eivät enää paljon häiritse saunahullun riittejä, vaikka kävivätkin kylpömässä. Sauna päälle pari prossatonta tummaa Nikolaita, jotka ovat kyllä todella hyviä. Loppuivat kuitenkin kesken, joten jatkoin vaimon Kukoilla, mutta vasta luvan kysyttyäni, toki.Edellinen Bond (Quantum ...) pyöri telkkarissa, joten sitä katsellessa saikin unen sopivasti silmään.

Sunnuntai meni samaan tyyliin paitsi, että raahasin iltapäivällä itseni ulos työmaalleni. Pihasta kaadettiin pari kuukautta sitten kaksi vanhaa koivua ja niiden pöllit ja oksat odottavat takkapuiksi pilkkomista pressujen alla. Ensin pitää saada puukatos valmiiksi eli sen väsääminen on tämän hetken kotiprojektini. Peukalot keskellä kämmentä ja innostuksen paloa odotellessa tuollaiseenkin pikkuhankkeeseen palaa uskomattoman kauan aikaa - ja vaimon päreitä. Tänään sain katon valmiiksi ja suuren osan seinälaudoitustakin. Jo alun perin vaatimatonta vauhtia hidasti pakkasesta kärsivien sormien vaatimat lämmittelytauot. Mutta saattaa olla, että itsenäisyyspäivänä saan nk. ensimmäisen vaiheen valmiiksi, ja pääsen viikonloppuna jo jumppaamaan kirveen kanssa. Tänä talvena kuntosalini sijaitsee talon päädyssä eikä maksa mitään. Illalla tein vaikean valinnan TV:n tanssifinaalin ja lenkin välillä. Viikon lenkkeilyt ovat menneet niin nautinnollisesti, että huomasin kroppani haluavan taas ulkoilemaan, vaikka pakkasta olikin jo 14 astetta. Onneksi niin, sillä lenkki ja sauna tuottivat taas euforisen olotilan, mikä purkautuu tännekin. Nyt kuitenkin nukkumaan ja uuden viikon kimppuun.

Kotona on kivaa!

Rakas Päiväkirjani,

Olet varmaan kohtuuttoman ylpeä minusta juuri nyt. Kävin lenkillä toisena päivänä peräkkäin ja nautin edelleen. Olenhan minäkin todella otettu Sinun taidoistasi terapeuttina. Hyviä päiviä tuntuu tulevan putkeen. Mikähän nyt on vikana, höh.

Aamu oli taas erittäin hidas ja raukea. Nukuin paremmin kuin edellisenä yönä, mutta vieläkin heräilin aika usein. Kun aamulla ei ollut kokouksia, otin aamutoimet ja aamiaisen nautinnollisen rauhallisesti. Silti ehdin konttorille ihan tolkullisesti ennen kymmentä. Satuin vielä samaan junaan pomon kollegan kanssa, hehehe.' Päivä meni jokseenkin hutina, mutta sain sentään jotakin tehtyä. Hiukan turhan paljon ihmettelyä ja haahuilua, mutta ei sentään pelailua. Parasta oli, että kävin sopimassa seuraavan projektin käyntiinpolkaisupalaverin siltä varalta, että nykyisestä ei irtoa jatkohommia. Aina pitää olla jotain askaretta takataskussa. 

Ilta olikin sitten loistava. Olen asunut tässä erinomaisessa perhehotellissa vuosien varrella monta kertaa. Minut tunnetaan täällä hyvin ja palvelu on kympin arvoista. Sen vuoksi keskikaupungin ketjuhotellit eivät houkuttele minua lainkaan. Kasvoton ja kylmä tehokkuus häviää aina ystävälliselle huomioimiselle. Kuulin joku aika sitten kollegalta, että tässä hotellissa on myös sauna. En ole koskaan testannut sitä, joten nyt päätin korjata mokoman epäkohdan, saunafriikki kun väitän olevani. Muistin kysyä respasta, miten homma toimii, ja he lupasivat laittaa saunan lämpiämään lenkkini ajaksi.

Eilisen innoittamama päätin kokeilla, jaksanko hölkötellä vähän pitempään yhtä kyytiä. Kävelylämmittelyn jälkeen nousin hölkälle uteliaana ja epävarmana. Aivan kuin aina ennenkin ensimmäinen kilometri tuntui raskaalta ja nihkeältä. Tuttuun tapaan sen jälkeen vanha diisseli alkoi lämmetä. Eihän töpsyttely vielä varsinaisesti helpolta ja menevältä tuntunut, mutta nautinnolliselta kuitenkin. Yllätyksekseni en tuntenut mitään kremppoja, kramppeja tai kipuja mistään eivätkä hengitys ja sykekään heitelleet punaiselle. Yhtä punaisissa valoissa, siis liikennesellaisissa, pysähtymistä lukuunottamatta lönksyttelin puoli tuntia putkeen n. 7 minuutin vauhtia. Loppukävelyn aikana ihmettelin syvästi tätä The Saavutusta ja vakuutuin juoksuhulluuteni kestävyydestä pitkän epäilyjakson jälkeen.

Viisi vuotta sitten löysin juoksemisen uudestaan. Futisaikoinani juoksin aika paljon ja toisinaan kovaakin, mutta siitä oli jo 20 vuotta aikaa. 2007 ja 2008 keräsin jo kohtuullisesti 500 - 600 kilometriä vuodessa. Paino putosi ja pysyi alhaalla. 2009 ja 2010 yritinkin oikein harjoitella juoksemista tavoitteena maratonin läpikönyäminen. Parhaimmillaan pääsin jo 2 tunnin lenkkeihin asti, mutta vanhan elimistö ei sittenkään kestänyt tarvittavaa harjoittelumäärää. Luin kyllä ohjeita ja kokemuksia kirjoista ja netistä, mutta varovainenkin harjoittelun lisääminen vei toistuvasti sairastuvalle yleensä flunssakierteen kourissa. Taustalla oli varmaankin myös silloin aikaisempaa pahemmin iskenyt masennusjakso, joka sekin oirehti flunssina ja kuumeiluna. Unelma maratonista pitikin haudata. Liikunta on siitä lähtien ollut pahasti jaksoittaista. Välillä saan treenattua esimerkiksi kuntosalilla säännöllisestikin, mutta sitten taas iskee flunssakierre, kunto romahtaa ja paino nousee. Liikapaino on hillinnyt juoksuhaluja ja oikeastaan estänyt kunnolla harjoittelun. Mutta hyvistä yrityksistä huolimatta, en ole saanut kiloja pysyvästi pois. Nollakuntoon en ole romahtanut, kun kesäisin reippailen golfpalloja etsimässä ympäri metsiä. Syyskuuhun kuuluu parin viikon ruskaretki Lappiin, ja siellä vaeltelen leppoisasti sinne tänne. Juoksuinnostus pulpahtelee vielä usein esiin niin kuin nytkin. Taas pohdin, josko pystyisin harjoittelemaan sen verran säännöllisesti, että juokseminen muuttuisi pitkästä aikaa koukuttavaksi. Saapa nähdä.

Sitten saunaan, joka oli siis lämmitetty minua varten! Yllätyin aika lailla, kun siellä olikin jo joku toinen ja vielä nainen. Niinpä, eihän täällä kai kannata kahta saunaa pitää vieraita varten, kun huoneitakin on vain n. 41 (minun erikois"huoneistoni" numero). Noh, ei siellä toki ilkosillaan tepasteltu, vaan pyyhkeen sisällä säädyllisesti. Saunassa oli reilut 80 astetta lämmintä, mutta aivan kuivaa, koska kiuasta ei näkynyt missään. Löylyä ei siis heitetty, mutta hiki tuli saman tien. Tosin minä hikoilen jo pelkästä liikunnan ajattelemisesta ja työnteon funtsimisesta tulee tuskanhiki. Siinä sitten istuskeltiin lauteilla ventovieraan ja ihan viehkeän naisen kanssa ja juteltiin työreissuista jne. Ensin tulleena hän lähti ensin pois, minkä jälkeen pääsin tekemään loppuvenyttelyni. Minun venyttelyohjelmassani ei tosin kovin paljon aikaa huku, mutta venyttelenpä kuitenkin. Lenkin jälkeinen sauna tuotti normaaliin tapaansa aika euforisen olon. Sen vallassa tätäkin kirjoittelin. Vielä puoli tuntia Tolkienia ja sitten pää tyynyyn ja kurkkulaulanta kunniaan.

Huomenillalla kotiin!

Rakas Päiväkirjani,

Tänään oli oikeastaan hyvä päivä, vaikka olenkin taas duunireissussa. Näitähän minulla on taas tänä syksynä ollut ihan tarpeeksi, siis duunireissuja. Aamu tosin alkoi aika nihkeästi. Pitihän illalla kitata ne neljä olutta, vaikka hyvin tiedän, että kaksi on sopiva määrä ja kolme ehdoton maksimi tällä lääkityksellä. Yö olikin sitten erittäin levoton ja uni kehnoa. Herääminen oli todella vaikeaa ja päätä vähän särki. Raahasin kuitenkin itseni konttorille melkein ajoissa.

Päivän aikana tilanne parani. Kokoukset menivät hyvin mukavien duunikavereiden kanssa ja tulokset olivat vähintään tyydyttäviä. Työpäivän päätteeksi sain vielä tehtyä muutamat pikkujutut, jotka piti saada matkaan. Enkä pelannut kertaakaan! Jäin pois lähtiessäni vielä vähän suustani kiinni ja myöhästyin junasta niukasti, mutta ansaitusti. Päätinkin yllättäen kävellä hotellille, kun ilmakin oli ihan hyvä. Puolen tunnin reippailu hiljaisen metsän läpi teki enemmän kuin hyvää.

Kävelystä jäi liikuntavaihde päälle ja päätin hyödyntää mukaan raahaamiani lenkkivehkeitä. En ole juossut pitkään aikaan ja muutenkin liikunta on ollut vähäistä ruskaloman jälkeen. Jokunen sauvakävelylenkki parin viime viikon aikana on antanut tuntuman, että voisin kokeilla vähän juoksemistakin. Paino on kuitenkin nyt niin ylhäällä (93,7 kg), että juoksuosuuksien pitää olla aika lyhyitä. Paikkojen täytyy pysyä kunnosssa, että liikunnnasta tulee taas säännöllistä ja mukavaa. Painon pudottaminen on nyt tärkeintä. Tavoitteena on 79 kg, missä menee normaalipainon yläraja. Pituuskasvuun ei varmaankaan kannata enää luottaa BMI:n parantamisessa.

Lenkillä oli todella mukavaa! Alkulämmittelynä 10 minuuttia kävelyä pitkää alamäkeä pitkin joen rantaan. Tietenkään siellä sitten ollutkaan valoja, mutta näkyvyys riitti hissutteluvauhdilleni, kun tie oli tasainen. Jaksoin juosta reilun kilometrin ilman välikävelyjä. Sykkeet sopivasti 120:n molemmin puolin ja vauhti vähän päälle 7 minuutin. Sitten kävellen joentöyräs ylös. Isar on tällä kohdalla todella syvällä, joten kävellenkin noustessa syke pysyi päälle 125:n. Sitten toinen juoksukilometri vähän alle 7 minuutin kyytiä ja hieman korkeammalla sykkeellä. Mutta ei tuntunut ollenkaan pahalta, WAU! Loppukävely hotellille meni suu korvissa hykerrellessä: Tätä pitää saada lisää!

Soitto kotiin, suihkuun ja kadun yli tuttuun italialaiseen pastalle. Pysyin tiukkana ja tyydyin yhteen tummaan weissbieriin maukkaiden tortellinien seurana. Toinen olut meni vasta huoneessa tätä kirjoitellessa. Tämä ruokavalio ei toki auta laihduttamisessa, mutta ei kaikkea voi tehdä kerralla, kai. Enpä ainakaan syönyt jäätelöä jälkkäriksi.

Eilen päätin myös alkaa taas lukea kirjojakin. Ostin terminaalin R:ltä heräteostona Tolkienin Silmarillionin, jota en ole ennen lukenutkaan. Tuollaisia kirjoja ahmin 35 vuotta sitten, kun muodostin maailmankuvaani ja arvomaailmaani aikuisuuden kynnyksellä. Nyt voi olla sopiva hetki palata niiden ääreen, kun elämässä taitaa olla taas aikaa ja syytä tarkastella sekä maailmankuvaa että arvoja. Kirjan äärestä sitten nukkumaan ja uuteen päivään.


Edelleen Baijerista!